Sara Juntunen, viestintäharjoittelija
Olen Sara Juntunen, Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen viestintäharjoittelija. Aloitin nelikuisen viestintäharjoitteluni maaliskuun lopussa, joten tällä hetkellä olen harjoitteluni loppusuoralla. En voi kuin ihmetellä, miten nopeasti aika onkaan lentänyt Karvissa. Tästä syystä haluan kirjoittaa, millaista on olla viestintäharjoittelussa Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa.
Työskentelen Karvin Jyväskylän toimipisteessä, ja harjoitteluani ohjaa Karvin tiedottaja Virpi Pietiläinen. Taustastani sen verran, että hyppäsin Karviin mukaan omien kiinnostuksen kohteideni ja koulutukseni myötä. Olen pohjakoulutukseltani kasvatustieteen maisteri luokanopettajan sekä suomen kielen ja kirjallisuuden aineenopettajan pätevyyksillä. Tällä hetkellä viimeistelen filosofian maisterin tutkintoani Jyväskylän yliopistossa, jossa luen suomen kieltä pääaineena ja viestintää sivuaineena.

Olen innostunut monesta asiasta ja siksi hain Karvista juuri viestintäharjoittelijan paikkaa, sillä siinä yhdistyvät molemmat intohimoni: koulutus ja viestintä. On ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan aitiopaikalta koulutuksen arviointiin viestinnän näkökulmasta – viestinnän tehtävissä yksikään päivä ei ole samanlainen ja työskennellessä tapaa paljon uusia ihmisiä.
Karviin tullessani minulla oli paljon uutta opeteltavaa, mutta sain heti harjoitteluni alkumetreillä hyvän perehdytyksen. Uuteen organisaatioon perehtyessä kestää aina oma aikansa, mutta pääsin kuitenkin äkkiä kärryille Karvin toiminnasta hyvän perehdytyksen ja avuliaiden työkavereiden ansiosta.

Jyväskylän toimipisteemme on kotoisa, sillä meitä on täällä kymmenisen henkilöä töissä. Helsingissä työskenteleviin kollegoihinkin tutustuu kuitenkin todella nopeasti, sillä työhön sisältyy jonkin verran matkustamista. Pidämme myös yhteisiä palavereita ja kahvihetkiä Jyväskylän ja Helsingin välillä videoneuvotteluiden avulla, joten fyysistä välimatkaa ei aina edes huomaa. Karvin ehdottomasti parhaimpiin puoliin kuuluu mukava työyhteisö!

Olen harjoitteluni aikana ollut todella ilahtunut siitä, että olen päässyt alusta asti tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä. Vaikka jokainen päivä harjoittelussani on ollut erilainen, viestintäharjoittelijalla on kuitenkin tiettyjä perustehtäviä. Näihin perustehtäviin kuuluvat muun muassa Karvin internetsivujen ja intran päivittäminen, uutiskirjeiden koostaminen ja lähettäminen, painotalon kanssa asiointi, tiedotteiden kirjoittaminen ja julkaiseminen, kuvankäsittely sekä some-kanavien ylläpito. Lisäksi viestinnän seuraaminen ja mittaaminen kuuluvat viestintäharjoittelija perustehtäviin. Seuraan aktiivisesti myös koulutukseen liittyvää uutisointia ja mediakeskustelua, jotta pysyn ajan tasalla tuoreimmista koulutuskuulumisista.

Viestintäharjoittelijana olen päässyt mukaan järjestämään Karvin tapahtumia, kuten opetus- ja kulttuuriministeriössä järjestetyn matematiikkapäivän. Parasta on ollut se, että Karvin harjoitteluun voi vaikuttaa myös omien mielenkiinnon kohteidensa pohjalta. Olen innokas valokuvaaja, joten olen päässyt kameran taakse useamman kerran harjoitteluni aikana. Olen muun muassa valokuvannut henkilöstökuvia sivuillemme sekä ottanut kuvia Karvin julkistamistilaisuuksissa ja muissa tapahtumissa. Pääsin myös vaikuttamaan Karviin hankittavan kameran valitsemiseen. Valokuvaamisen lisäksi olen saanut tehdä videohaastattelun uudesta osaamisyksikkömme päälliköstä. Videokuvaus ei ole minulle niin tuttua kuin valokuvaus, mutta uusien taitojen opettelu motivoi aina.

On ollut mahtava huomata, että Kansallisessa koulutuksen arviointikeskuksessa näkyy luotto harjoittelijoihinsa. Olen saanut tehdä vastuullisia tehtäviä heti harjoittelun alusta saakka, ja sain jopa vastuun toimia tiedottajamme sijaisena hänen kesälomansa ajan. Vaikka vastuuta annetaan, apua saa kysyä aina tarvittaessa keneltä tahansa karvilaiselta. Pienen organisaation etuna onkin se, että kaikki ovat niin tuttuja keskenään, että apua uskaltaa kysyä missä tahansa asiassa.
Karvissa työskennellessä mukavaa on liukuva työaika ja etätyömahdollisuus, jotka molemmat tuovat joustoa esimerkiksi opintojen tekemiseen harjoittelun yhteydessä. Harjoittelusta maksetaan myös palkkaa, mikä on opiskelijan kannalta todella hyvä asia.

Suosittelen lämpimästi viestintäharjoittelua Karvissa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet viestinnästä ja koulutuksesta. Täällä saat käyttää omaa osaamistasi, mutta opit varmasti uusiakin taitoja. Karvissa kannattaakin rohkeasti aukaista suunsa ja kertoa, millaista osaamista haluaisi kartuttaa. Jos viestintä ei ole oma juttusi, Karvissa on tarjolla viestinnän lisäksi korkeakouluharjoittelijan paikkoja. Kannattaa siis seurata ilmoittelua Karvin harjoittelumahdollisuuksista ja hakea meille!